NEVALA

Nevala on yksi vanhimpia asuinpaikkoja Kontiolahden Heraniemellä. Se on ollut asuttu jo 1700-luvulta lähtien. Tilaa on rakennettu uudestaan vuodesta 2001 alkaen ja nykyään se koostuu päärakennuksen lisäksi yhdeksästä ulkorakennuksesta, jotka ovat kaikki vanhoja hirsirakennuksia.

Nevalaa ympäröivät puhdas luonto ja mahtavat Kolin vaaramaisemat. Tila on hyvä paikka virkistäytymiseen, retkeilijän tukipisteeksi ja vaikka tyky-toiminnalle. Tilalla järjestämme erilaisia kursseja ja tarjoamme majoituksen lisäksi myös luontaishoitoja sekä ohjelmapalveluita. Voit lähteä tilalta opastetuille erä- ja pyöräretkille.

Noudatamme kestävän luontomatkailun periaatteita toiminnassamme. Olemme Kolin kansallispuiston yhteistyökumppaneita ja olemme sitoutuneet kestävän kehityksen matkailuun. Tästä syystä voimme käyttää Europarc-merkkiä, jonka Kolin kansallispuisto on saanut.

Tilan emäntä Ulla Miettinen ja isäntä Jyrki Suikkanen
toivottavat Sinut tervetulleeksi.

Ajankohtaisia tilan kuulumisia voit seurata blogista nevalantila.vuodatus.net

Laumamme turvana on laumanvartijakoira Typy ja paimenina kaksi lammaskoiraa. Tästä syystä toivomme, että et toisi lupaa kysymättä omia koiria pihapiiriimme. Työskentelemme myös tilan ulkopuolella, joten ilmoitathan tulostasi etukäteen, kiitos.


Istutuksia päärakennuksen edessä ©Markus Tuormaa


Lumpeet

Europarc EU
© Nevalan perinnetila 2010