TILA EILEN JA TÄNÄÄN

Etsimme useita vuosia tarkoituksiimme sopivaa paikkaa ja viimein se löytyi Heraniemen kylästä. Ostimme Nevalan tilan vuonna 2001, jolloin uudisraivaajan asenteella, tahdolla ja sydämellä aloitimme rakentamisen, tilan 1960-luvun ilmakuvan ohjaamina.

Heraniemi on asutettu 1700-luvulla, jolloin se kuului vielä Pielisjärveen (nykyisin Lieksa). Alueella on ollut vanhastaan vahva kaskiviljelykulttuuri ja täten alueella on useita hakamaita, ahoja ja niittyjä, joita pyrimme ylläpitämään. Nevala autioitui 1972 ja rakennukset alkoivat pikkuhiljaa lahota ja osa rakennuksista myös purettiin. Vanhoista rakennuksista oli jäljellä enää savusauna ja vanhan talon puolikas.

Perinnerakentaminen on isännälle kunniakysymys. Jo aikoinaan vuonna 1752 isännän isoisän isoisän isoisän isä Tuomas Suikkanen rakensi Ruokolahden kirkon kellotapulin, jota pidetään talonpoikaisrakentamisen mestarinäytteenä. Kellotapuli on edelleen pystyssä vanhan kirkon vieressä. Unelmistaan isäntä ei ole halunnut antaa tuumakaan periksi. Pikkuhiljaa tilalle on siirretty päätalon lisäksi yhdeksän ulkorakennusta. Vanhin ulkorakennus, joka vielä odottaa pystyttämistä on vuodelta 1864. Päätalo on 1900-luvun alusta. Tinkimätöntä asennetta perinteeseen ja vanhoihin työtapoihin osoittaa se, että talo eristettiin pellavariveellä tilkerautaa ja puunuijaa käyttäen.

Perinnerakentamisen taustalla on myös tunne siitä, että vanhoilla rakennuksilla on vahva historia, josta huokuu edellisten sukupolvien eletty rikas elämä.

"Mutta ihmisten talot, ne ovat paikoillaan. Muutamat äsken rakennetut ovat vielä jäkkiä. Niiden seiniin ei ole vielä syöpynyt ulkoa eikä sisältä päin elämän riemujen ja järkytysten henkeä, tuota, mikä vasta antaa kuolleille seinillekin hengen. Mutta joukossa on sellaisia, taloja ja mökkejä, jotka jo sata vuotta sitten saivat henkensä ja ovat sen säilyttäneet. Jotkut ovat ränsistyneet rappion rajoille, mutta toisia on niiden haltijain silmä vuodesta vuoteen ja polvesta polveen huolehtien tarkannut ja osaava käsi aina tarvittaessa kohentanut. Sellainen vanha talo voi olla tänä vuonna perusteellisesti korjattu, länsistynyt kivijalka oikaistu, lahovikoja saanut kuisti uusittu ja kaikki ympäriinsä maalattu, mutta yhtä vanhana ja arvokkaana se akkunoillansa katselee vuosisataisia peltojaan. Sen nurkkien ja pielin viivat ja suhteet ovat entiset" (teoksessa: Sillanpää. toimittanut Aarne Laurila. Helsinki 1962, s. 105)

Paikkaa olemme rakentaneet ja kehittäneet myös matkailuun sopivaksi - haluten tarjota asiakkaille mahdollisuuden tutustua vanhaan mutta toimivaan perinnemuotoon. Tila ei kuitenkaan ole mikään museo tai kulissi, vaan tilalla eletään normaalia arkea maatilan töitä tehden. Vaikka rakentamistyö tilalla jatkuu kivinavetan entisöimisellä, pistoaitojen tekemisellä ja uusien piharakennuksien pystyttämisellä, tyytyväisenä ja ilolla katsomme aikaansaannoksiamme

Emännän kaino pyyntö on: jos tiedät jostain purettavasta vanhasta hirsirakennuksesta - älä ilmoita siitä isännälle...


Nevalan vanha talo


Kasken polttoa


Vanha ilmakuva

© Nevalan perinnetila 2011